telia pebble

Division #1 -karsinnat kevätkaudelle 2020

Sunday, February 23, 2020

2020-s1-csgo-division-karsinnat

Avoimet karsinnat pelataan 8.-15. maaliskuuta välisenä aikana.

Division #1 on Telia Esports Seriesissä pääsarjan karsintasarja, joka pelataan rinnakkain pääsarjan kanssa. Vuoden 2020 ensimmäisellä kaudella CS:GO-divari alkaa 23. päivä maaliskuuta, jolloin yhteensä kuusitoista joukkuetta lähtee kulkemaan tietään huipulle. Divisioona kestää noin seisemän viikkoa.

Divisioona koostuu runkosarjasta ja pudotuspeleistä, joiden jälkeen lopulta kaksi parasta etenee Up & Down -karsintaan kauden lopulla. Up & Down -peleissä divarin tiimit kohtaavat pääsarjan pohjimmaiset joukkueet ja selvittävät, ketkä nousevat pääsarjaan ja ketkä jatkavat divisioonassa.

Tulevalla kaudella Division #1 -sarjaan on auki 10 paikkaa, kun kuusi joukkuetta ovat paikkansa jo ansainneet. Edelliseltä kaudelta paikkansa säilyttävät kahdeksan parhaan joukkoon yltäneet TORI, SLACKBOYS ja RPEAT eSports (entinen Roots Gaming). Pääsarjasta divisioonaan puolestaan ovat pudonneet YMCA ja ajuri. Lisäksi suoran paikan saa IQUE, joka ansaitsi viimeisen paikan divariin edellisen kauden karsinnoissa, mutta ei mahtunut mukaan runkosarjaan laskuvirheen vuoksi. Joukkueet HPK Gang, Paranoia Esports ja IIKKANUOTI0 sijoittuivat kahdeksan parhaan joukkoon viime kaudella, mutta joukkueissa ei enää ole kolmea samaa jäsentä, joten heidän paikkansa raukeavat, ja ne jaetaan uudelleen karsinnoissa.

Karsintoja pelataan neljä kappaletta. Ensimmäisestä paikan saa neljä parasta ja muista kaksi parasta joukkuetta.

Avoimet karsinnat

Liity mukaan karsintoihin alla olevilla linkeillä.

  • Sunnuntai 8.3. klo 16:00 - Karsinta #1 - 4 parasta divisioonaan

  • Maanantai-tiistai 9.-10.3. klo 19:00 - Karsinta #2 - 2 parasta divisioonaan

  • Keskiviikko-torstai 11.-12.3. klo 19:00 - Karsinta #3 - 2 parasta divisioonaan

  • Sunnuntai 15.3. klo 16:00 - Karsinta #4 - 2 parasta divisioonaan

Divisioonan joukkueet

  • ajuri

  • YMCA

  • TORI

  • Enhanced Esports Club

  • RPEAT eSports

  • IQUE

  • + 10 avoimista karsinnoista

Tagit

CS:GODivisioona

Esports Seriesin tuottaa Telia yhteistyössä Assemblyn kanssa.

TeliaAssembly